Ensiapukoulutettavien
määrä
Tapaturmia sattuu
sekä isoilla että pienillä työpaikoilla, siksi ensiaputaitoisia
henkilöitä tarvitaan myös pienissä työpaikoissa
ja erillään muista työskentelevissä työryhmissä.
Työpaikalla on pidettävä nähtävillä tiedot
ensiapukoulutetuista henkilöistä.
Ensiapukoulutus
koostuu eritasoisista perus- ja jatkokursseista (EA1 sekä EA2 ja
EA3) sekä erityisistä suppeammista hätäensiavun
tai elvytysvalmiuden kursseista. Koulutuksen yleisenä vähimmäisvaatimuksena
pidetään EA1 kurssin suorittamista ja opintojen kertaamista
kolmen vuoden välein.
Lisätietoja
koulutuksesta saa Suomen Punaiselta
Ristiltä sekä sosiaali- ja terveysministeriön julkaisusta
Ensiapuvalmius työpaikoilla (Työsuojeluoppaita ja -ohjeita
33).
Esimerkki, tapaturmavaara
vähäinen
Yleisenä tavoitteena
on, että vähintään viisi prosenttia
(1/20) työntekijöistä on saanut EA1-tasoisen ensiapukoulutuksen
ja ylläpitää sitä kertauskursseille osallistumalla.
Esimerkki, tapaturmanvaara
ilmeinen
Teollisuudessa,
rakennustöissä, varastotyössä, metsä- ja maataloustöissä,
kalastuksessa, alusten lastauksessa ja purkauksessa sekä kuljetustyössä
suositellaan, että työpaikalla on vähintään
yksi ensiaputaitoinen (EA1 + kertauskurssit) kussakin työvuorossa
tai työkohteessa, jossa työskentelee alle 10 henkilöä.
Jos työkohteen
tai työryhmän koko on suurempi, suositellaan, että työpaikalla
on vähintään yksi ensiaputaitoinen
(EA1 + kertauskurssit) kutakin alkavaa 25 henkilöä kohti tai
viisi prosenttia (1/20) koko henkilöstövahvuudesta.
Esimerkki, tapaturmavaara
erityinen
Tapaturmavaara voi
olla erityinen esim. työhön liittyvän hukkumisvaaran,
syövyttävien tai myrkyllisten aineiden tai palo-, räjähdys-
tai sähkötapaturmavaaran vuoksi. Erityisen tapaturmavaaran
vuoksi voi olla perusteltua kouluttaa vähintään
yksi ensiaputaitoinen (EA1 + kertauskurssit) jokaista viiden hengen
ryhmää, työskentelyaluetta tai työvuoroa kohti.
Kertauskursseille osallistumista suositellaan puolentoista vuoden välein.
Koulutuksen ja kertauksen sisällössä tulisi ottaa huomioon
työpaikan erityiset vaatimukset.
Kaikille sähkötöihin
osallistuville sähköalan ammattihenkilöille ja heitä
avustaville henkilöille suositellaan annettavaksi ensiapukoulutus,
johon sisältyy vähintään puhallus- ja painantaelvytyksen
opettaminen käytännön harjoitusten avulla sekä palovammoihin
annettava ensiapu. Sähköalan ensiapuvalmiudesta saa lisätietoa
standardista SFS 6002 Sähkötyöturvallisuus.
Ensiavun toimintaohjeet
Onnettomuustilanteessa
toimintaa koskevat ohjeet on oltava kaikkien tiedossa. Ohjeisiin on
syytä kirjata:
Kuka johtaa ja organisoi toimintaa
Kuka hälyttää
apua
Kuka huolehtii ensiavusta
Ensiaputarvikkeiden
sijainti ja niistä vastaava henkilö
Loukkaantuneiden
siirto- ja kuljetusjärjestelyt
Saapuvan sairasauton
ohjaaminen kohteeseen
Jos työpaikalla
on ensiapuryhmä, miten siihen saa yhteyttä
Ohjeisiin voi myös
lisätä tärkeät perusmenettelytavat:
Selvitä, mitä on tapahtunut
Onko lisäonnettomuusvaaraa?
Pelasta, mutta
muista oma turvallisuutesi
Hälytä
ammattiapua mahdollisimman nopeasti
Anna ensiapu
Pidä loukkaantunut
lämpimänä ja rauhoita häntä ammattiavun tuloon
saakka
Työpaikkakohtaisesti
hälytys voidaan yleisen hätänumeron (112) sijasta sopia
tehtäväksi esim. portille tai valvomoon.
Nämä
ohjeet perustuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön
julkaisuun Ensiapuvalmius työpaikoilla, Työsuojeluoppaita ja
-ohjeita 33. Jokaisella työpaikalla ensiapuvalmius on suunniteltava
työpaikan riskienarvioinnin perusteella käyttäen apuna
työterveyshuollon asiantuntemusta. |